https://www.youtube.com/watch?v=Li58voy6xXM

Päivän (tai yön..) naurut.

Ja en mene Tuskaan. Koitetaan selvitä.

Tänään ei puhuta levyistä. Tänään puhutaan Sonisphere-festarista. Koitetaan selvitä.

Eli siis, Hamsteri oli keskiviikkona (28.5) Helsingissä Sonisphere-festareilla. Piti kirjoittaa tämä itse asiassa eilen, mutta nukuin koko päivän. Festareilla olivat esiintymässä Gojira, Ghost, Mastodon, Danzig, Slayer ja tietenkin Metallica. Ilma oli sellainen, että ei nyt sentään verta satanut (Raining blood), mutta vettä tuli kuitenkin aika reippaasti. Ja kylmäkin oli kuin pakastealtaassa!

Olin onneksi tullut paikalle ajoissa, joten pääsin suhteellisen lähelle lavaa seisomaan ja jopa näin jotain (mikä on harvinaista, valitettavan lyhyt kun olen). Ostin jopa festaripaidan. Mutta joo, puhutaanpa sitten niistä bändeistä:

Ensimmäisenä esiintyi ranskalainen bändi Gojira, jonka keikka jäi teknisten ongelmien vuoksi vähän lyhyeksi. Pitäisi varmaan jotain siitä bändin musiikistakin sanoa, mutta kun en muista mitään.Gojira oli jotenkin niin huomaamaton, ettei se todellakaan jäänyt mieleen.

No sitten, Ghost.. Mitä siitä nyt voi sanoa? Bändi asteli jonossa lavalle saatanallisen kirkkomusiikin soidessa taustalla. Solisti oli pukeutunut erittäin mielenkiintoisesti: hän oli verhonnut itsensä mustaan papinkaapuun ja kasvot oli maalattu muistuttamaan kuolleen ruumiin pääkalloa. Muilla bändin jäsenillä oli yllään mustat viitat ja naamiot. Ghost oli minulle ennestään tuntematon bändi, joten en ollut varautunut mitenkään sellaiseen shokeeraavaan showhun, jonka bändi tarjosi. Ja mikä on Ghostin musiikkityyli? Pitkän harkinnan jälkeen päätin luokitella sen saatanallisgregoriaaniseksi soolokirkkolauluksi, johon oli eksynyt muutama soitin mukaan. Jos tuo nyt yhtään selventää :-D Solisti otti hyvin lavan haltuun käyskennellen ylväästi ympäri estradia kehottaen kansaa liittymään Saatanan puolelle. Yksi nolo tilanne siinä kylläkin kävi, kun laulaja kehotti yleisöä liittymään mukaan laulantaan.

”Helsinki, will you sing with us?”

“YEAH!!”

“Fabulous!”

Kukaan ei nimittäin, ikävä kyllä, osannut kappaleiden sanoja. Se oli kyllä hieman kiusallinen tilanne..

Ghostin jälkeen lavan otti haltuun Mastodon. Ja hyvinhän ne Mastodonin pojat vetivät. Yleisössä tosin oli muutamia yliaktiivisia Mastodon-faneja, jotka riehuivat ympäri hiekkarantaa. Se taisi kiinnittää huomioni enemmän kuin itse bändi.

Seuraavana vuorossa oli vanha kunnon Danzig, joka tarjosi iltaan vähän kevyempääkin musiikkia (joskin silti aika raskasta). Laulajan riikinkukkomainen tepastelu ympäri lavaa oli lähes koomista, mutta sai kuitenkin yleisön mukaan. Danzig lopetti keikkansa legendaariseen Mother-kappaleeseen, ja nyt yleisö osasi sanatkin.

Danzigin lopetettua soiton koko Hietaniemi odotti into piukassa Slayeria. Suurin osa porukasta lähinnä vain siksi, että Slayer on vaan niin legendaarinen. Minua jännitti eniten se, miten uusi kitaristi selviytyisi keikasta. Ja kyllä vanhan kitaristin poismeno vieläkin suretti ihmisiä. ”JEFF HANNEMAN!!”, kuului yleisöstä Slayeria odotellessa. Uusi kitaristi joka tapauksessa selvisi keikasta hyvin, mutta laulajan ääni ei ehkä ollut ihan täydessä terässä..? War ensemblen lauluosuudet olisivat voineet kuulostaa paremmalta.

Metallicaa odotellessa ei porukka meinannut pysyä enää housuissaan. Tai kaikki ainakaan paidoissaan.. Joku nainen oli nimittäin ottanut paitansa pois. Mikä ei ehkä ollut kovin järkevä idea, lämpötila kun oli vain noin seitsemän astetta plussan puolella ja sade sen kun vain yltynyt.

Ennen Metallican aloittamista päästettiin aidan läpi lisää ihmisiä lähemmäs lavaa. Yleisössä oli kauhea tungos. Kaikki odottivat innoissaan Metallicaa, joka oli aika rajusti myöhässä aikataulusta. Kun Metallica sitten vihdoin saapui lavalle, aloitettiin keikka Batterylla. Sitä seurasi Master of Puppets. Yleisö osasi sanat lähes kaikista kappaleista, ja nyt on minunkin kurkkuni karhea huudettuani täyteen ääneen ”Seek and destroy!”.

Kyllä, tiedän, ettei minulla ole mitään oikeutta valittaa Metallican soittamista kappaleista, koska kaikki soitettava materiaali valittiin yleisöäänestyksellä. Mutta valitanpa silti, hähää! Kaiken kaikkieen olen ihan tyytyväinen soitettuihin kappaleisiin, mutta Cyanide ja Franctic olisivat kyllä vielä olleet mukavaa kuultavaa. Ihan tosi? Cyanide ei saanut tarpeeksi ääniä?

Kun nyt mietin, niin se kurkkukipu taitaa kyllä johtua siitä, että paluumatkalla kuuntelin autossa Queenin Greatest Hits-levyä ja lauloin täysillä mukana. Ja miksei sillä levyllä sitten ole Bohemian rhapsody? Onko se muka liian pitkä?? Innuendo on ihan yhtä pitkä!!

Tämä versio on parempi kuin mitä varmaan kukaan osasi odottaa. Nyt on kyllä pieni hamsteri ihmeissään.

Eilen kirjoitin System of a downin Mezmerize-levystä, joten tänään on sitten Hypnotizen vuoro. Eilistä kirjoitusta lukiessani tajusin, että olin pohtinut lähinnä kappaleiden sanoitusten merkityksiä, enkä niinkään itse musiikkia. Ja oikeastaan juuri provosoivat sanoitukset ovat SOADin musiikin pääasia, joten keskityn nytkin pohtimaan suurimmaksi osaksi sanoituksia. Aivoriihessä mukana taas SongMeanings.com. Ja eiköhän sitten mennä siihen levyyn:

Noniin, tämän levyn arvostelussa kirjoitan jotain kaikista levyn kappaleista (Mezmerizessa hypin puolet kappaleista yli). Ja muutamaa biisiä pohditaan syvällisemminkin.

Kappaleet Attack, Dreaming, Tentative ja Soldier side taitavat kaikki kertoa ja esittää mielipiteitä sodasta, Soldier side kaikkein selkeimmin. Se on kaunis kappale ja sopii täydellisesti levyn loppuun. Se oli myös poikkeuksellisen helposti tulkittava, samoin kuin Attack ja Tentative. Dreaming olikin vaikeampi tulkittava, mutta päädyin lopulta siihen tulokseen, että kappaleessa kai puhutaan kehitysmaiden köyhyydestä, yhteiskunnan toimimattomuudesta ja vähän sodastakin.

Stealing society ei ollut helposti ymmärrettävä kappale sekään, mutta päättelin, että se saattaisi kertoa huumeiden väärinkäytöstä.. Enkä kyllä väitä olevani oikeassa. Kappaleessa kuitenkin on viittauksia huumeiden käyttöön, eivätkä SOADin jäsenet tunnetusti mitään huumeiden kannattajiakaan ole.

Holy Mountains kertoo, taas kerran, armenialaisten kansanmurhasta. Serj Tankian on itse vahvistanut tiedon. Kappaleen nimi viittaa Ararat-vuoreen, joka oli kommunistisen Armenian rajalla. Kappaleessa on myös useita viittauksia Turkkiin, armenialaisten kansanmurhan toteuttajaan.

She’s like heroin ja Lonely day taas eivät ymmärtääkseni sisällä minkäänlaista poliittista viestiä. Se olisi kyllä hyvin outoa System of a downin tuntien, joten epäilen, että Lonely daylla yritetään kuitenkin välittää jokin viesti. Kyseinen biisi on levyllä nimittäin järjestyksessä toiseksi viimeinen kappale. Viimeinen kappale on Soldier side, joka viittaa vahvasti sotaan. Lonely day kertookin ehkä sotilaiden tunteista ennen sotaan lähtöä. Pelkkää spekulointia.  :-)

U-figistä ei oikein ottanut selvää, mutta kai siinä puhutaan jotain protesteista ja siitä, että ihmisten pitää muodostaa itse omat mielipiteensä.

Ja kahden kappaleen merkitystä pohdin sitten tarkemmin:

Ensinnäkin, Hypnotize. Yksi System of a downin parhaista ja tunnetuimmista kappaleista.

”Why don’t you ask the kids on Tiananmen Square was fashion the reason why they were there?”

Sanoitukset viittaavat vuoden 1989 Tiananmen Squaren protesteihin.

”They disguise it, hypnotize it” ”Mezmerized the simple minded, propaganda leaves us blinded”

Viittaus siihen, että media hypnotisoi ihmiset, ja käsitys vapaudesta hämärtyy. Tässäkin biisissä on taas SOAD-mittakaavassa melko helposti ymmärrettävät sanat.

Vicinity of obscenity. On siinäkin melkoinen musiikillinen tuotos. Kun kappaleen kuuntelee ensimmäisen kerran, se tuntuu kertovan vain banaaneista ja piiraista, ei mistään sen syvällisemmästä. Kun kappaletta lähtee tulkitsemaan, voi siitä vetää kai minkälaisia johtopäätöksiä tahansa. Päädyin sellaiseen lopputulokseen, että kappale kertoo siitä, miten rivous ja porno hyppii kaikkialta silmien eteen (tämän johtopäätöksen tein lukemalla kappaleen nimen.. hyvä minä). Banaani ja piirakka mitä luultavimmin viittaavat sukupuolielimiin. Yksi System of a downin oudoimmista kappaleista, mutta hyvä kappale kumminkin.

Entä Kill Rock n’ roll? No, sehän kertoo siitä, kun Daron Malakian joskus ajoi autollaan vahingossa kaniinin yli.

Hei siellä, kaikki rakkaat lapset! Tänään käsittelemme aihetta System of a downin Mezmerize-levy, joka on itse asiassa kaikkien aikojen suosikkilevyni. Olen kuunnellut sen niin monta kertaa, että juttua kyllä riittää.

Levyhän on siis vuodelta 2005, ja se julkaistiin kolme vuotta SOADin edellisen levyn jälkeen. Ja pakko sanoa, että musiikkityylin muutos Steal this albumin ja Mezmerizen välillä on jokseenkin huomattava. System of a downin kolme ensimmäistä levyä ovat siis jotain ihan erilaista kuin Mezmerize ja Hypnotize (kirjoitan Hypnotizesta huomenna, kun nämä levytkin kerran julkaistiin samoihin aikoihin).

Ja sitten siihen levyn biisilistaan:

Mezmerizen alussa on introna pätkä Soldier side-kappaletta, joka on Hypnotizen viimeinen kappale. Ei tämä lyhennelmä tee ehkä yhtä suurta vaikutusta kuin kappaleen kokonainen versio, mutta ihan hyvin se sopii kevyeksi introksi.

Intron jälkeen homma räjähtää käyntiin, kun BYOB (Bring your own bombs) alkaa. Biisistä on ehkä mahdotonta pitää, jos omat mielipiteet eivät käy yksiin kappaleen lyriikoiden kanssa. Ja avataanpa vähän niitä sanoituksia: BYOB:n sanoituksien tarkoituksesta on käyty useita väittelyjä, ja vain bändin jäsenet taitavat tietää, mitä kappaleella tarkalleen yritetään viestittää. ”Why don’t presidents fight the war, why do they always send the poor?” laulaa Serj Tankian. Jokainen varmasti ilman pitkää miettimistäkin hahmottaa, että biisissä otetaan kantaa sotimiseen, asepalveluksen suorittamiseen Yhdysvalloissa ja siihen, pitäisikö maiden hallitsijoiden taistella itse omat sotansa. Muut osat sanoituksista, kuten viittaukset Moosekseen, Fort Knoxiin ja pöytäliinoihin jättävät enemmän tulkinnanvaraa. Näiden lyriikoiden merkityksistä käydään vielä tänäkin päivänä, melkein kymmenen vuotta levyn julkaisemisen jälkeen, kiivaita väittelyitä.

Toinen vahvasti poliittisesti kantaa ottava kappale levyltä on Cigaro. Siinä arvostellaan/tehdään pilaa valtioiden johtajista (erityisesti kai Yhdysvaltojen), heidän oletetusti rajoittuneesta ajatusmaailmastaan ja tavasta asettaa itsensä keskiluokan yläpuolelle. ”We’re the propagators of all genocide”, kappaleessa lauletaan viitaten oletettavasti taas Armenian kansanmurhaan. Pakko sanoa, että hyvin tyypillinen sanoitus SOADilta. Aihe on varmasti tärkeä, kaikki bändin jäsenet ovat armenialaista syntyperää.

Cigaron sanat ovat suhteellisen helpot ymmärtää (verrattuna SOADin muihin kappaleisiin, eli kappale on silti melko vaikeakäsitteinen). Toki jotkut silti ajattelevat että kappale kertoo sikareista ja siitä, kenellä on isoin muna.

Levyn viimeiset kappaleet, Old school Hollywood ja Lost in Hollywood, kertovat siitä, että Hollywood on julma paikka ja kuuluisaksi on vaikea tulla. Sen enempää en pikkuisilla aivoillani näistä kappaleista kyennyt ymmärtämään. Olenko nyt julma jos sanon, että nämä kaksi kappaletta ovat ehkä levyn heikoimmat.. Bändin kitaristi, Daron Malakian hoitaa suurimman osan Lost in Holywoodin lauluosuuksista, ja hyvältä se nyt kuitenkin kuulostaa.

Siinä taisi olla levyn tärkeimmät kappaleet. Kaikista biiseistä en voi syvällisesti kirjoittaa, muutenhan tästä tulee kilometrin pituinen juttu :-D . Mainittakoon nyt, että välistä jättämäni kappaleet olivat Revenga, Radio/Video, This cocaine makes me feel like I’m on this song, Violent pornography, Question ja Sad statue. Näistä kappaleista jätin kirjoittamatta lähinnä sen takia, etteivät ne ole kovin merkittäviä. Ja Revengaa en vaan ymmärtänyt :-D . Huomenna kirjoitan Hypnotizesta!

Ja jos System of a downin (ja muidenkin bändien) sanoituksien merkitykset kiinnostavat, kannattaa surffata osoitteeseen SongMeanings.com

http://songmeanings.com/

Mitä tästä nyt voi ja kehtaa sanoa, tämähän on klassikko :-D Ja onnistunut sellainen. Levyn alku hipoo täydellisyyttä. South of Heaven ja Silent Scream ovat ehdottomasti parhaat kappaleet ja ehkä ne olisikin pitänyt sijoittaa levyn loppuun? Eihän se loppupääkään huonoa kamaa ole, mutta kun odotukset on nostettu alussa korkealle, saattaa Spill The Blood jättää kuulijan kylmäksi.

Tein sellaisen huomion, että Read Between The Lies-kappaleen kitarariffi ikään kuin tuo mieleen Raining Bloodin (joka on sekin mahtava kappale, vaikkei tältä levyltä löydykään). Johtuuko tämä nyt vain minusta vai onko kappaleiden välillä oikeasti huomattavia yhtäläisyyksiä? No, hyvä kappale joka tapauksessa.Ja kun nyt yhtäläisyyksiä muiden biisien kanssa alettiin listata niin kyllä tuosta Live Undead on vähän Panteramainen veto. Ei sillä, että se olisi huono asia.

Hyvä on, Cleanse The Soulin huimille kitarasooloille on pakko osoittaa kunnioitusta. Teknisesti erittäin hyvä kappale.. Ja se kitarasoolo! Miten sellainen upeus on mahdollista? Palvon Slayeria! Ja tiedän, että sanoin levyn loppupään olevan huonompi kuin alku, mutta tämä kappale on kyllä jotain fantastista. Eikä se Dissident Aggressorkaan nyt huono ole ja kyllä Spill The Bloodin kitarariffi on ihan vetävä.. Aloituskappaleet vain nostavat riman korkealle.

Loistava levy kokonaisuudessaan, ainoana muutoksena olisin vaihtanut kappaleiden järjestystä: Siirtänyt kolme ekaa biisiä levyn loppuun. Kappaleiden lyriikat noudattelevat Slayerille ominaisia "saatanallisia sanoituksia".

Ja hei, tulevaisuudessa lupaan kirjoittaa useammin, kerran tai kaksi kuussa! Hävettää ihan..

Seuraavaksi kerraksi suunnittelen kirjoittavani omasta henkilökohtaisesta suosikkilevystäni. Mikä tämä levy on, sen näkee sitten.

Ja lopuksi haluan sanoa:

R.I.P Jeff Hanneman  ;-(

Levyn alku on loistava; ensimmäiset neljä biisiä ovat tajunnanräjäyttäviä. Nimikkokappale Hail to the king on hyvä, muttei vedä vertoja Shepherd of firelle. Doing time on myös hieno kappale. Sen tyyli eroaa jonkin verran levyn muista kappaleista, ja sopisi ehkä paremmin Nightmare-levyn tyyliin. This means war on omasta mielestäni levyn ylivoimaisesti paras kappale, joskin olen sitä mieltä, että biisi haiskahtaa Metallicalta. Yhtäläisyys sen ja Sad but truen (varsinkin introjen) välillä on häiritsevä. Silti, Metallica-kopio tai ei, kappale on menestys.

Tämän jälkeen seuraa Requiem, joka on astetta rokimpi tulkinta jostain historiallisesta kappaleesta (olen sivistymätön). Ideasta tulee mieleen lähinnä Iron maidenin Phantom of the ophera, vaikkeivat kappaleet siis samalta kuulostakaan.

Loppupuoli onkin sitten herkempää kamaa. Juuri kun luulit Crimson Dayn olevan juuri niin koskettava ja kaunis kuin vain thrash metal-bändin biisi voi olla, Acid Rain tapahtuu ja päättää levyn. Coming home ja Planets ovat omasta mielestäni levyn huonoimmat kappaleet, mutta Heretic onnistuu vielä pitämään mielenkiinnon yllä.

Kokonaisuutena levy oli hyvä ja vaikkakin hieman erilainen kuin Avenged Sevenfoldin muu tuotanto, ei yhtään sen huonompi. Parhaat kappaleet oli sijoitettu alkuun eikä niitä ikävä kyllä ollut säästetty loppuun (vaikka Acid Rain ansaitseekin herkkyydessään kaiken kunnioitukseni). Suosittelen kaikkia kuuntelemaan :-)

Pidetään metallimusiikki elossa!